keskiviikko 15. huhtikuuta 2009



Kenraalin kohdalla kutsu Antonov kakkoseen tuli liian myöhään. Peilimies oli jo vienyt hänet pyhään maahan. Koska lasipuutarha oli valmis ja se mitä oli nähtävissä oli nähty, alkoikin siirtyminen seuraaviin askareisiin sen kummempia avajaisia odottamatta. Peilimies oli matkalla Pyhään Maahan ja sanoi, että Kenraalinkin olisi hyvä tulla mukaan.



Futuristia kadehditti selväsi tuo uusi matka ja uudet lentopisteet ja niin Peilimies hankki lipun myös hänelle. Ristiretkeläiset, kuten he itseään nyt kutsuivat, ottivat laivan Kreikan saariston kautta Palestiinaan. Laivalla Kenraalia hirvitti muistot Alaskan kalastuksen sekoiluista, mutta hyvässä seurassa hän pääsi meritraumoistaan voitolle ja alkoi jopa ajatella käyvänsä vastaisuudessakin kalassa. ”Kala on kuitenkin totta”, hän muisteli. Tämän kunniaksi syötiin hyvin ja juotiin dalmatialaista vahvaa viiniä.



Kyproksella soitti Säätäjä ja kertoi, että pitäisi päästä joko Venäjälle tai Kazakstaniin, hän tulisi sitten noutamaan yksityisellä lentokoneella. Kenraali sanoi olevansa laivassa Kyproksella ja kohta Palestiinan Haifassa. ”Futuristi ja peilimieskin ovat täällä.” Kenraali ei ymmärtänyt Säätäjän asiasta mitään.



”Jaaha. Pysykää kuitenkin yhteyksissä - ollaan suurten asioiden kynnyksellä.” Säätäjä kuului soittavan maatalouskoneen kyydistä. Hänellä oli tapana korjailla firaabelina laitteita maalaistaloissa. Säätäjän puhelun jälkeen Kenraali soitti myös vaimolleen ja kertoi käyvänsä pikaisesti Palestiinassa... Vaimo alkoi itkemään ja kenraali otti nokkiinsa moisesta itsekeskeisyydestä; huusi jotain puhelimeen ja löi sitten luurin kiinni. Se vihlaisi saman tien omassa tunnossa. Hän tilitti asiasta Peilimiehelle, joka ei sanonut mitään.



”Vai että suurten asioiden kynnyksellä.” Asia kalvoi Futuristin mieltä. Hänellä oli itsellään kinvastaavanlainen tuntu. Säätäjä oli lähtenyt liikenteeseen. Porcus Se Movet – sika liikkui. Säätäjä kokosi joukkoja. Hälytysvalmius, herkistäytyminen. Hän ei ollut kuitenkaan raivonnut Kenraalille, vaikka tämä oli lähes Pyhässä Maassa Venäjän ja Kazakstanin sijaan. Säätäjä ei ollut kysynyt mitään.



Kreetalla he olivat nähneet suuren englantilaisen lentotukialuksen ja vitsailleet, että olisi hyvä olla oma tuollainen – käydä lentokoneella kaupassa ja pysyä varmasti pinnalla säällä kuin säällä. Kenraalista tuntui oudolta. Kun hän puhui lentotukialuksesta, hänestä tuntui oudolta. Futuristi huomasi tämän ja Peilimies tiesi tämän. Kenraali oli vaiti ja mietti, olisiko tuollaisessa aluksessa samanlaiset ohjaimet kuin kalastuslaivassa – musta ja punainen tikku. Hän oli aina kammonnut kalastettaessa vastuuta laivan ajamisesta. Liian kova vastuu hänelle, harhaanjohtajalle. Aallot sortaisivat häntä.



Palestiinan tullimuodollisuuksien selvittyä päätettiin viettää yö Haifassa. Oli myöhäinen ilta tai aamuyö ja Kenraali makasi yksikseen rannalla. Peilimies ja Futuristi olivat menneet venäläiselle strippiklubille. Kenraali kuuli pimeydessä lähenevät rauhalliset sannalla suhisevat paljasjalkaiset askeleet, jotka tulivat hänen luo. Kenraali avasi silmänsä, ja näki rastatukkaisen mustan miehen tähtitaivasta vasten. Rastamies kantoi käsissään isoa kalaa, joka haukkoi henkeä.



”Huomenna lennän kotiin kalamiehen kanssa.” Rasta sanoi. Musta mies vaikutti tyytyväiseltä, jäntevältä ja tasapainoiselta, ehkä jopa valaistuneelta.

”Mistä sinä löysit kalan?” Kenraali kysyi.

”Ei, mies - ei, mies. Kalamies löysi minut.”

”Kala näyttää siltä, kuin sen olisi parempi olla meressä.” Kenraali oli rauhallinen sanoissaan ja hän tunsi harmoniaa itsensä, rastan, kalan, tähtien ja meren kanssa.



”Olet oikeassa, mies - olet oikeassa.” Rasta käveli mereen polviaan myöten ja pyhässä toimituksessaan laski hiljaa kalan takaisin mereen. ”Olet oikeassa, mies - olet oikeassa: kala on totta.” Sitten rasta käveli rauhaksiin pois ja hävisi pimeyteen. Tähdet olivat kirkkaat ja mustasta merestä näkyivät kaupugin valoja Kenraalin takana oli pilvenpiirtäjiä, jotka olivat täynnä juutalaisia eläkeläisiä.



Seuraavana päivänä jatkettiin peilimiehen tuttujen luo Golanin ylängölle Siellä eli fundamentalistitolstoilaisia, jotka toimivat näennäisesti rahatalouden ulkopuolella. Kaikki olivat samanaikaisesti maanviljelijöitä ja sotilaita. Niin miehet kuin naisetkin. Tolstoilaisyhteisö oli yksi suuri perhe ja tuotantoyksikkö. Vanhemmat antoivat lapsensa pois yhteisiin lastentarhoihin ja niistä tuli yhteisön lapsia.



Vanhemmat olivat töissä koko ajan tai sitten sotimassa, vihollisia löytyi aina. Koska tolstoilaiset olivat niin fanaattisen pyyteettömiä, moni heistä päätyi armeijan erikoisjoukkoihin. Yksi erikoisjoukkojen miehistä oli vastuussa yhteisön navetasta ja Kenraali annettiin hänelle apumieheksi. Futuristi meni töihin keittiöön ja Peilimies liikkui vapaasti tapailemassa tuttaviaan.



Navettahommat sopivat Kenraalille hyvin. Hän heräsi neljältä aamulla ja veti farkkuhaalarin ylleen. Sitten hän lypsi koneellisesti lehmiä ja loi lantaa. Välillä joku tuli hakemaan isolla rst –tonkalla maitoa. Ruokaa sai syödä yllin kyllin. Futuristi siirrettiin luonteensa vuoksi keittiön logistiikkapuolelle pitämään huolta kollektiivitilan lukuisista varastoista. Hänen kylttymättömän kiinnostuksensa lähde oli elintarvikkeiden valmistuspaikat ja sitä myöten kuljetuksen reitit Pyhälle Maalle. Niilin ahvenia Tansaniasta. Kalkkunoita Marokosta. Paroni von Rotchildin viiniä. 5.56 rynnäkkökiväärin panoksia, Made in U.S.A. Karkkia Tanskasta.



Peilimiehen ystävä, navetan erikoismies tuli aikaisin aamulla vaivautuneen näköisenä Kenraalin luo. Suurin osa ihmisistä oli vielä unessa.



”Tämä saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta minun on esiteltävä sinut eräälle miehelle. Ota ihan rennosti, tämä ei kestä kauaa. Yritä ymmärtää, minun on tehtävä tämä.”



Navettamiehen takaa astui esiin Kenraalin arvion mukaan ehkä kuusikymppinen lähi-idän mies, jolla oli tuuheat valkoiset viikset, ei partaa, valkoinen tunika ja valkoinen kudottu pipo. Mies katsoi Kenraaliin ja nyökkäsi navetan johtajalle. Sitten hän kumarsi Kenraalille ja alkoi puhumaan arabiaksi. Puhe kesti pari minuuttia, sitten mies taas kumarsi Kenraalille ja nyökkäsi navettaoppaalle.



Miehen silmät muistuttivat kahta tummaa lampea ja hänen puhuessaan ne läikähtelivät varovaisesti. Kaikki muu miehessä oli syrjään vetäytyvää ja vaatimatonta, silmät olivat toisenlaiset. Vaikka ne eivät olleetkaan Kenraalille tutut hullut silmät, tuijottajat tai kekäleet, niin jotain hyvin dynaamista niissä kuitenkin oli. Silloin kenraali tajusi – hän ei ollut nähnyt silmistä heijastuvan omaa kuvaansa.



Navetanjohtajakommando selvitti kurkkunsa ja käänsi sitten kenraalille, mitä mies oli sanonut.



”Hän on druusi. Druusit uskovat, että on olemassa 42 samankaltaista ihmistä kuin sinä. Kaikki eivät kuitenkaan ilmeisesti esiinny samaan aikaan. Joka tapauksessa hänen velvollisuutensa oli tulla kertomaan, että hän on tavannut sinut aikaisemmin...silloin kun hän oli lapsi. Hän tiesi sinun olevan täällä ja tänne tullessaan ja sinut läheltä nähdessään on varma, että sinä olet hän.”



Kommando saattoi druusin pois navetasta ja Kenraali jäi seisomaan lantalapion kanssa. Rastan kalamiesilmestys ja druusin jälleenolemisen todistaminen kertoivat kenraalille suuresta muutoksesta, johon lannan luominenkin jollain tavalla liittyi. ”Suurten asioiden kynnyksellä.” Kenraali muisti Säätäjän sanoneen.



Illallisen jälkeen Peilimies kertoi Kenraalille ja sivukorvalla kuuntelevalle Futuristille lisää druuseista. He uskoivat jälleensyntymiseen, mutta jos heiltä itseltään kysyttiin, niin he sanoivat olevansa muslimeja. Tärkeintä kuitenkin on, että druusiksi synnytään, mutta uskonto on salainen – myös itse druuseille. Jos joku kiinnostuu mystiikasta ja alkaa kyselemään, hänelle vastataan. Jos ei kiinnosta, niin hyvä niin. Saa pysyä druusina silloinkin, eikä mitään pahaa ole tapahtunut.



Tämän enempää Peilimies ei kertonut Druuseista tietävänsä, ainoastaan sen, että heitä kunnioitettiin ankarina sotilaina. Kenraali kysyi, mistä druusi tiesi hänen olemisestaan täällä ja missä tämä olisi hänet nähnyt. Peilimies ei osannut vastata. ”Tapahtuuko tällaista usein, että druusit tulevat ilmoittamaan nähneensä jonkun aiemmassa elämässään?” Kenraali kysyi.



”Tällaista ei ole tapahtunut koskaan. Druusit ovat täysin sisäänpäin lämpeävä yhteisö, eivätkä saa edes naida heimonsa ulkopuolelta. Heidän uskontonsa on myöskin salattu, eivätkä he puhu uskon asioista kenellekään – eivät pääsääntöisesti edes toisilleen.”



Peilimies katseli Kenraalia kuin arvioidakseen uutta miestä.



”En minä tiennyt tästä. Tiesin vain, että on hyvä sinulle tulla tänne. Ajattelin, että se liittyy jotenkin tolstoilaisuuteen, että se varmasti sopisi sinulle.”



Peilimies vaikeni ja katsoi kenraalia kuin vieraan vallan haltijaa ja jatkoi: ”Ei minulla ole sinulle mitään peliohjelmaa. Tämä on uusi asia. Toimi, miten parhaaksi näet.”



Kenraalilla ei ollut kommentoitavaa. Hän meni nukkumaan.